Miksi olen ehdolla

Hyvä ystävä,

Tavoittelen paikka kansanedustajana.

Olin järjestämässä Kokoomuksen ministeriryhmän kesäkokousta Savo-Karjalassa elokuussa. Kokoomusministerit jalkautuivat ensin Joensuuhun ja Pohjois-Karjalaan ja toisena päivänä Kuopioon ja Pohjois-Savoon.

Pohjois-Karjalan kierroksen aikana usea tuttu toimija niin Kokoomuksesta kuin muistakin yhteisöistä murehti maakunnan ja koko Itä-Suomen tulevaisuutta kaivaten jämäkämpää edunvalvontaa elinvoimaisuuden varmistamiseksi. Muutamat esittivät toiveen lähtemisestäni ehdolle tulevissa eduskuntavaaleissa. Seuraavana päivänä Kuopion torillakin muutama tuttu nykäisi hihasta ja kysyi olenko ajatellut eduskuntavaaleihin osallistuvani. Näiden keskustelujen jälkeen päätin vastata myöntävästi kysyjille. Selkeänä tavoitteena kokoomusjoukkueella tulee olla kolme kokoomuslaista kansanedustajaa vaalipiiristä. Jos ei vielä näissä vaaleissa, niin seuraavissa. Poliittiset asemat voi saavuttaa ainoastaan pitkäaikaisella vaikuttamisella.

Lähes kaksikymmentä vuotta kiersin Pohjois-Karjalaa viikonloppuisin ja iltaisin erilaisissa kokoomus- ja muissa tapahtumissa Kokoomuksen toiminnanjohtajana mutta myös monen muun harrastuksen parissa. Tutuiksi tulivat kunta- ja kokoomustoimijat eri puolilla maakuntaa ja kuntien erityispiirteet.Pohjois-Savon kaupungit tulivat tutuksi alue kun jo koko 1990-luvun toimin koripalloliiton Itä-Suomen aluehallituksessa  ja itse asiassa jo tätäkin aiemmin Suomen kauppaopiskelijoiden Itä-Suomen kiltapiirin puheenjohtajana. Samoin nuoruusvuosien jalkapallopelit kuljettivat usein ympäri nykyistä Savo-Karjalaa. Aikuisiällä politiikan ja järjestötyön lisäksi koripallon parissa tuomarina ja kouluttajana alueen maanteitä on kulutettu matkalla kentälle jos toisellekin.

Politiikassa olen ollut mukana jo nuoresta pitäen. Vaikuttaminen yhteisiin asioihin alkoi jo nuorena peruskoulussa ns. luokan vanhimpana.  Kouluneuvoston, opiskelijaliittojen ja kaupungin, maakunnan ja valtakunnan luottamustehtävien kautta harrastuksesta on tullut täysipäiväinen työni. Olen edelleen innostunut tutustumaan asioihin ja viemään hankkeita eteenpäin sekä kehittämään suomalaista yhteiskuntaa ja kotiseutuani paremmaksi ja elinvoimaiseksi. Työ vuosikymmenien ajan monissa järjestöissä ja luottamustehtävissä ja viimeiset vuodet Kansallisen Kokoomuksen johtoryhmän jäsenenä on antanut mahdollisuuden perehtyä suomalaiseen vaikuttamiseen perusteellisesti.

Olen aina halunnut ensisijaisesti olla poliittinen päättäjä ja vaikuttaja mieluummin kuin valmisteleva virkamies. Nykyisessä tehtävässäni voin osallistua valmistelijan ja esittelijän roolissa mm. puoluehallituksen ja eduskuntaryhmän kokouksiin. Seuraava luonteva askel on tavoitella osallistumisoikeutta kansanedustajan roolissa.

Toivon, että voit tukea minua tässä tavoitteessa.

Tule mukaan ykköstiimiin!

Timo